KIERTUEELLE
Kiertuetoiminta on Suomen Jazzliiton keskeisin ja laajin toimintamuoto. Vuonna 2010 Jazzliiton kiertueilla kuullaan yhdeksää yhtyettä. Konsertteja on kaikkiaan lähes 80. Jazzliiton kiertuetoiminta mahdollistaa osaltaan jazzkonserttien järjestämisen eri puolilla Suomea myös festivaalikauden ulkopuolella. Samalla Jazzliiton kiertueet työllistävät merkittävästi suomalaisia ammattijazzmuusikoita ja pitävät yllä monipuolista jazzmusiikillista kulttuuria maassamme.
Kiertuetoimintaan käytetään merkittävä osa Jazzliiton saamasta valtionavusta. Opetusministeriön ohella myös Esittävän säveltaiteen edistämiskeskus ESEK tukee kiertueita säännöllisesti.
Aikataulut ja haku
Suomen Jazzliiton hallitus valitsee kiertueyhtyeet kaksi kertaa vuodessa. Kiertuehaku on muuttunut täysin sähköiseksi vuoden 2009 alusta. Jazzliiton sivuilla oleva sähköinen lomake koskee aina kulloinkin avoinna olevaa kiertuehakua. HUOM! Voit jättää vain YHDEN hakemuksen. Jos sinulla on useita kokoonpanoja, valitse niistä tähän kiertuehakuun yksi - mielellään aktiivisin ja ajankohtaisin.
Haku syksyn 2011 kiertueille alkaa sähköisen kiertuelomakkeen kautta tammikuussa 2011.
Hakemuksessa tulee olla seuraavat tiedot:
- Yhtyeen nimi
- Yhtyeen johtajan / yhteyshenkilön nimi, email sekä puhelinnumero
- Yhtyeen kokoonpano (HUOM! myös yhtyeen johtajan nimi ja instrumentti)
- Lyhyt esittely yhtyeestä ja sen ohjelmistosta
- Selvitys yhtyeen aikaisemmasta toiminnasta
- Yhtyeen / yhtyeen jäsenten kotisivut, myspace-sivut tai vastaavat, joista on mahdollista kuunnella musiikkinäytteitä. Mikäli musiikkinäytteitä ei ole kuunneltavissa netissä, tulee hakemuksen liitteenä olla näytteet CD:llä (posti) tai mp3-muotoisina tiedostoina (email).
HUOM! Määräaikojen jälkeen tulleita ilmoittautumisia ei käsitellä.
Valintaprosessi
Kiertueiden valintaperusteita ovat yhtyeen ammattimaisuus sekä jazzmusiikillinen korkealaatuisuus. Valinnoissa tarkastellaan myös aikaisemman toiminnan pitkäjänteisyyttä sekä toisaalta yhtyeen ajankohtaisuutta ja persoonallisuutta. Jokaiselle kiertuekaudelle pyritään valitsemaan tyylillisesti monipuolinen kokonaisuus ensisijaisesti kotimaisista kokoonpanoista. Kiertueiden rahoitus rajoittaa ulkomaisten muusikoiden osuutta yhtyeissä. Vaihtuvuuden takaamiseksi samalla yhtyeellä ei ole mahdollisuutta tulla valituksi perättäisinä vuosina.
Jazzliiton hallitus esikarsii määräaikaan saapuneet hakemukset. Jäljelle jääneistä yhtyeistä tehdään jäsenyhdistysten piirissä kysely, jolla kartoitetaan yleisön kiinnostusta. (Huom. Kysely ei ole äänestys, vaan suuntaa antava tiedustelu. Jazzliitto kannustaa siihen, että kiinnostusta kartoitetaan laajemmin kuin pelkästään yhdistyksen aktiivisten jäsenten kesken. Samalla yhdistykset saavat käsitystä siitä, millaisia lipunmyyntituloja konserteista voi odottaa. Yhtyeet voivat tiedustella kyselyn tuloksia Jazzliitosta kiertuevalintojen julkaisun jälkeen.)
Tämän jälkeen liiton hallitus pyytää perusteltua lausuntoa yhtyeistä vähintään kahdelta asiantuntijalta tai alan piirissä toimivalta henkilöltä. Asiantuntijat ovat vaihtuvia ja tavoitteena on saada laajempaa näkemystä hallituksen päätöksenteon tueksi. Jäsenyhdistyksille tehdyn kyselyn tulokset ovat asiantuntijoiden käytössä.
Jazzliiton hallitus tekee lopulliset yhtyevalinnat aina puolueettomuusperiaatetta noudattaen.
Kiertuejärjestelyt
Kiertueelle hakevia yhtyeitä pyydetään huomioimaan seuraavat, kaikkia kiertueita koskevat järjestelyt:
- Jazzliitto tekee kirjalliset sopimukset sekä kiertueelle valittujen yhtyeiden että keikkajärjestäjien kanssa.
- Kultakin keikkapäivältä maksetaan muusikoille palkkio ja kotimaan päiväraha.
- Yhtyeen mukana kiertueella on äänimies ja PA-laitteisto.
- Matkustus tapahtuu Jazzliiton kiertuebussilla, ja majoitus hotelleissa kahden hengen huoneissa.

